|
Luonne
Perusluonteeltaan Dana on mukava ja suhteellisen leppoisa neitokainen, mutta osaa kuitenkin pistää hanttiinkin, jollei joku asia sitä miellytä. Omaa tahtoa ponipalleroiselta löytyykin ihan kivasti, eikä sen kanssa välttämättä tule toimeen, jollei osaa löysätä pipoaan hieman.
Toisaalta Dana tulee toimeen kaikkien kanssa, mutta neidin energisyys saattaa saada vastapuolen hälyytyskellot kilkattamaan, eikä turhaan. Joskus Dana nimittäin innostuu temuamaan liikaa, jolloin lajitovereiden hermot ovat koetuksella eikä Dana ymmärrä leikkiään lopettaa vaikka sille muutaman kerran ärähdettäisikin. Mielensä malttaessaan se on kuitenkin hyvinkin pidettyä seuraa ja hyväksytään se joukkoon ilman vastaväitteitä.
Ihmisten kanssa Dana tulee toimeen myös ihan kivasti, harjauksen aikana neiti on toki suositeltavaa sitoa kiinni, jotta hoitajan varpaat olisivat edes hitusen turvassa. Utelias ja energinen Dana on meinaan erittäin kerkeävä ja kääntyileekin sutjakasti pienissäkin tiloissa, eikä aina huomaa varoa muiden varpaita. Sidottuna Dana viihtyy yleensä melko hyvin paikallaan, mutta joinakin päivinä se saa sen tylsistymään ja pitämään meteliä.
Voisi kuvitella, että tämän energiapakkauksen kavioiden puhdistus ei olisi se helpoin homma, mutta yllätys, yllätys! Kavioitaan Dana antaa hoitaa oikein hienosti ja maltillisesti. Myös kengittäjä saa hääriä rauhassa, eikä neito kehittele mitään ilkeyksiä sinä aikana, normaalisti.
Ratsun ominaisuudessa Dana on ihan OK. Vauhdikas ja välillä hieman levoton, mutta useimmiten hallittavissa oleva. Monitaituri vaatii kuitenkin selkäänsä kokeneen ja päättäväisen ratsastajan, etenkin jos haaveena on pienikään menestys. Aloittelijoita ja pienimpiä lapsia ei Danan selkään tule istuttaa edes hetkeksikään, tuloksena saattaa olla vain paha mieli ja muutama mustelma.
Koulukuvioita Dana suorastaan rakastaa ja mikäli selässä oleva osaa antaa tarpeeksi selkeät avut oikeaan aikaan, on tammassa potenttiaalia vaikka kuinka pitkälle. Pääosin Dana kuitenkin kilpailee helppo A -tason luokissa ja hallitseekin esimerkillisesti taivutukset sunmuut. Kärsivällisyyttä Danalta löytyy yllättävän paljon silloin, kun kyse on koulukuvioista. Se jaksaakin harjoitella täysillä pitkiäkin pätkiä, kunhan se sitten muistetaan harjoitteluhetken jälkeen jollain pienellä herkulla.
Esteille suunnatessa tamma onkin sitten aivan eri poni. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy, mutta kokeneimmat ratsastajat voivat saada sen menemään kuitenkin yllättävän hienosti ja rauhassa. Dana nauttii suunnattomasti tunteesta, kun saa liitää esteiden ylitse harja hulmuten, ilman kolahduksia. Välillä kolahdus saa tamman keskittymisen herpaantumaan ja saattaakin siitä alkaa melkoinen show. Myös peräkkäiset pudotukset tai epävarmuus-kohtaukset esteelle saavuttaessa saattavat saada Danan lannistumaan hetkellisesti. Esteillä tamman kärsivällisyys on välillä koetuksella ja tarvitseekin se sen vuoksi pieniä taukoja välillä.
Maastoillessa Dana kulkee todella varmajalkaisesti ja määrätietoisesti eteenpäin sekä kuuntelee ratsastajaansa. Tästä huolimatta Danan kanssa kannattaa ottaa toinen ratsukko mukaan ja antaa Danan hoitaa se edellämeneminen, sillä toisena tuleminen ei ole tamman mielestä ollenkaan sen juttu. Johtajan asemassa Dana on omiaan myös suuremman maastoilija-joukon vetämisessä, sillä vaikka mukana olisi hieman arempia ratsuja, saa Dana nekin yleensä rauhoittumaan omalla tasapainoisuudellaan ja varmuudellaan.
Uudet ja ihmeelliset asiat saavat Danan kiinnostuksen yleensä heräämään ja tällöin sen onkin nähtävä ja kuultava joka puolelle samaan aikaan. Etenkin uudet kisapaikat ovat hirmuisen hauskoja paikkoja ja kannattaakin sinne varata ylimääräistä aikaa kunnolla, jotta kerkee Dana tutustumaan paikkaan ja hieman rauhoittumaan ennen suurta koitostaan.
© Nenna, kiitos!
Suku
i. Dan Cochaise
c, 145cm, ruunikko |
ii. Daniel Dirty evm
connemara |
iii. Dafaello II evm
connemara |
iie. Rew's Lucia evm
connemara |
ie. Singles Corianne evm
connemara |
iei. Geeres Matt evm
connemara |
iee. Loudie Camille evm
connemara |
e. Deirdré D
KRJ-II, ERJ-III |
ei. Benoný evm
c, 146cm |
eii. Dagnýr evm
connemara |
eie. Una evm
connemara |
ee. Emilíana evm
c, 147cm |
eei. Márus evm
connemara |
eee. Kristey's Iris evm
connemara
|
Sukuselvitys
Jälkeläiset
Sijoitukset
| ERJ x 24 |
KRJ x 50 |
29.02.2012, kutsu, 110cm, 17/224 (ERJ-CUP)
10.01.2012, kutsu, 110cm, 7/50
20.09.2011, kutsu, 110cm, 1/30
19.09.2011, kutsu, 110cm, 2/30
12.09.2011, kutsu, 110cm, 5/30
15.08.2011, kutsu, 110cm, 2/30
10.08.2011, kutsu, 110cm, 4/26
06.08.2011, kutsu, 110cm, 4/50
03.08.2011, kutsu, 110cm, 3/50
31.07.2011, kutsu, 90 cm, 2/40
31.07.2011, kutsu, 90 cm, 2/40
02.07.2011, kutsu, 110cm, 2/40
12.07.2011, kutsu, 110cm, 4/30
02.07.2011, kutsu, 110cm, 2/40
02.07.2011, kutsu, 100cm, 5/30
02.07.2011, kutsu, 100cm, 6/50
01.07.2011, kutsu, 110cm, 6/50
01.07.2011, kutsu, 100cm, 2/50
29.06.2011, kutsu, 100cm, 6/50
13.06.2011, kutsu, 110cm, 3/30
24.05.2011, kutsu, 110cm, 1/21
22.05.2011, kutsu, 110cm, 3/27
20.04.2011, kutsu, 110cm, 1/30
18.04.2011, kutsu, 110cm, 1/30
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
|
26.01.2011, kutsu, Helppo A, 2/274 (KRJ-CUP)
14.01.2012, kutsu, Helppo A, 4/50
15.09.2011, kutsu, Helppo A, 5/50
12.09.2011, kutsu, Helppo A, 4/30
11.09.2011, kutsu, Helppo A, 1/50
10.09.2011, kutsu, Helppo A, 3/50
09.09.2011, kutsu, Helppo A, 1/30
07.09.2011, kutsu, Helppo A, 4/50
28.07.2011, kutsu, Helppo A, 1/50
26.07.2011, kutsu, Helppo A, 1/50
25.07.2011, kutsu, Helppo A, 4/50
20.07.2011, kutsu, Helppo B, 6/40
19.07.2011, kutsu, Helppo B, 2/30
16.07.2011, kutsu, Helppo A, 3/30
15.07.2011, kutsu, Helppo B, 4/40
13.07.2011, kutsu, Helppo A, 1/50
11.07.2011, kutsu, Helppo A, 7/50
27.06.2011, kutsu, Helppo A, 7/50
25.06.2011, kutsu, Helppo A, 6/50
24.06.2011, kutsu, Helppo A, 2/30
24.06.2011, kutsu, Helppo A, 2/30
23.06.2011, kutsu, Helppo A, 5/50
23.06.2011, kutsu, Helppo A, 2/30
22.06.2011, kutsu, Helppo A, 4/30
22.06.2011, kutsu, Helppo A, 4/50
21.06.2011, kutsu, Helppo A, 3/50
21.06.2011, kutsu, Helppo A, 5/50
21.06.2011, kutsu, Helppo A, 2/30
20.06.2011, kutsu, Helppo A, 6/50
20.06.2011, kutsu, Helppo A, 3/30
18.06.2011, kutsu, Helppo A, 1/40
31.05.2011, kutsu, Helppo A, 2/40
30.05.2011, kutsu, Helppo A, 5/30
29.05.2011, kutsu, Helppo A, 4/40
28.05.2011, kutsu, Helppo C, 1/30
27.05.2011, kutsu, Helppo C, 2/30
26.05.2011, kutsu, Helppo A, 6/50
24.05.2011, kutsu, Helppo A, 3/50
24.05.2011, kutsu, Helppo C, 3/30
23.05.2011, kutsu, Helppo A, 4/50
18.04.2011, kutsu, Helppo C, 4/50
17.04.2011, kutsu, Helppo C, 7/50
12.04.2011, kutsu, Helppo A, 7/50
08.04.2011, kutsu, Helppo A, 4/40
07.04.2011, kutsu, Helppo A, 4/40
07.04.2011, kutsu, Helppo A, 6/50
04.04.2011, kutsu, Helppo A, 4/50
03.04.2011, kutsu, Helppo A, 6/50
03.03.2011, kutsu, Helppo C, 7/100
03.03.2011, kutsu, Helppo C, 1/100
00.00.2011, kutsu, Helppo A, /0
|
Näyttelyt & Meriitit
00.00.2011 - NJ - Paikka - LKV1, BIS2 - irtoSERT, JS - päätuomari: Nimi N.
Valmennukset & päiväkirja
20.00.2010, kouluvalmennus, HeB, Paikka
emme ole valmentautuneet vielä
19.05.2011 - kuulumisia - kilpaura lähtenyt hyvin liikeelle
Danalla on nyt kilpailtu reilu kahden kuukauden verran, ihan hyvin menestyksin. Sijoituksia on kertynyt nyt reilu 20 kappaletta. Enimmikseen sijoituksia on nyt kouluratsastuksen puolelta joten osallistumme nyt pääasiassa estekilpailuihin. 22.4 Dana synnytti terveen tammavarsan, Jefton's Venuksen. Varsasta tuli emänsä tapaan kaunis ruunivoikko ja tamma muutti Rebecan luokse Bodeliaan. Danan kanssa jatkamme nyt kilpailemista. Näyttelyihin emme ehdi osallistua, joten valmentautuminen on ainoa aktiviteetti kilpailujen lisäksi. Toinen varsa on suunnitteilla kesälle.
|