|
Luonne
Peppermint on pieni, mutta energinen poni. Tamma viihtyy hyvin myös ihmisten kanssa ja onkin luonteeltaan hyvin miellyttämishaluinen. Minttu on utelias tapaus, ja tutkiikin kaikkea uutta ja ihmeellistä mielenkiinnolla. Poni kiinnittää välillä hieman liikaakin ympäristöön huomiota, ja toisinaan maastoreissulla saattaa kivien takana piileskellä mörköjä. Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta ei möröt jää pelkästään metsään, vaan toisinaan niitä näkyy Mintun mielestä myös erikoisissa esteissä, ja siksi tamma toisinaan vierastaa niitä. Poni on muuten oikein loistava ratsu, herkkä, kuuliainen ja reipas. Tamma ei kuitenkaan ihan ajatuksen voimalla liiku, vaan vaatii se itselleen tarkat avut. Raipasta tamma ei hirveästi tykkää, ja näin ollen mikäli napautat raipan kanssa sitä, saattaa takapää lentää. Tämä poni on kaikkien kaveri, ja tutustumisen arvoinen persoona. Mikäli haluat lahjoa itsesi Mintn lempi-ihmisten joukkoon, ota matkaasi porkkana tai pari, kun menet tervehtimään tammaa.
Tamma odottaa usein vieraitaan karsinan ovella ja hörisee tuttavallisesti tervehdykseksi. Jos pysähdyt matkalla rapsuttamaan muita poneja tai matkasi muuten vain kestää Mintun mielestä kauan, alkaa se kuopimaan kaviolla maata kärsimättömänä. Heti ensimmäiseksi se tunkee päänsä ihmisen syliin ja kerjää rapsutuksia. Erityisesti ponitamma tykkää, kun sitä rapsutetaan korvan takaa tai hierotaan kaulasta. Minttu on kiltti ja hyväkäytöksinen joten sen karsinaan uskaltaa surutta laskea pienimpiäkin heppatyttöjä. Tamma kyllä muistaa käytöstavat eikä se näyki tai satuta ketään tahallaan. Kuitenkin toisinaan innostuksissaan Minttu saattaa unohtaa missä hoitajan jalat sijaitsee, ja astuu vahingossa näiden päälle. Se kyllä siirtyy pois, kun pyydät kauniisti. Jos Minttua komentaa kunnolla, poni harmistuu ja melkeinpä suuttuu. Tällöin se saattaa siirtyi karsinan nurkkaan perä edellä murjottamaan. Neidin saa paremmalle tuulelle taas rapsuttamalla tätä tai lahjomalla sitä herkuilla. Minttua ei tarvitse pitää karsinassa kiinni, kunhan sinulla vain on jonkinlainen kontakti poniin että mahdut karsinaan itsekin. Tammalla ei ole tapana pyöriä karsinaa ympäri, mutta koska sen on nähtävä kaikki, saattaa se seilata käytävän puoleista sivua puolelta toiselle. Tamma on hyvin utelias ja seuraa Sinun ja tallin tapahtumia aina mielellään. Toisinaan Peppermint on jopa hieman tiellä, kun se haluaa tunkea turpansa joka puolelle. Tamma ei voi vastustaa kiusausta tutkia reppusi sisältö tai harjakopan sisältö perusteellisesti. Kaviot tamma nostaa nätisti kunhan huolella ensiksi liu´utat kätesi kruununrajaan, nojaat sitten kevyesti ponin lapaan ja pyydät sitä nostamaan kavion. Jos et tee kaikkea tätä, vilkuilee Minttu sinua vain ilkikurisesti ja jalka pysyy maassa. Kavio kannattaa puhdistaa vauhdilla, sillä kärsivällisyys ei ole neidin parhaita puolia, eikä se välttämättä jaksa pitää jalkaa kovinkaan kauaa aikaa ylhäällä. Minttu seisoo kiltisti paikallaan satuloimisen ajan, eikä edes pahemmin pullistele vyötä kiristäessä. Kuolaimetkin se ottaa itsekseen suuhunsa ja laskee päänsä sitten alas, jotta suitsiminen olisi helpompaa. Minttu tietää, että tässä vaiheessa on ihan turha kiukutella ja miksi hän kiukuttelisi, koska tietäähän satulointi ja suitsiminen treeniä!
"Mennän jo, nyt mennään. Pistä vauhtia, älä oo aina noin hidas", pieni poni tuntuu ajattelevan samalla kun se seisoo tuskastuneen näköisenä kentän keskellä ja yrittää lähteä eteen, taakse tai sivulle. Ihan sama minne päin, kunhan pääsisi jo liikkumaan. Kärsivällisyys ei ole Mintun parhaita puolia, ja selkään noustessa se ei mielellään seiso paikallaan. Peppermintistä pitäisi jonkun pitää aina kiinni, kun selkään noustaan ellet sitten ole niin taitava, että pääset liikkuvan ponin selkään hyppäämällä. Tämä energinen poni käveleekin heti alkukäynneistä tomerasti eteenpäin, ja tunnet heti sen tarmokkaat askeleet. Ponilla on myös yllättävän pitkät ja matkaa voittavat askeleet kokoonsa nähden, ja niissä on mukava istua. Sinun on kuitenkin turha kuvitella, että pääset tamman selkään vain istumaan ja matkustamaan. Ehei, näin ei asia ole. Minttu on määrätietoinen poni, ja pistää kyllä ratsastajallansa hien virtaamaan. Vaikka poni onkin reipas ja melko nöyrä, ei se kuitenkaan toimi automaattisesti. Mintun on helppo ratsastaa pyöreäksi ja perään antoon, ja poni on vastaanottavainen avuille heti alkutunnista lähtien. Apujesi tulee kuitenkin olla tarkat, ja jos laukannostossa pohkeesi menee liian taakse, voi Minttu tarjota sinulle väistöä. Lisäksi laukka-apujen kanssa pitää olla tarkkana, ja mikäli et ota kunnollista puolipidätettä ennen nostoa, tarjoaa tamma sinulle vain ravia. Minttu on hyvä opettaja, sillä se vaatii aina täsmälliset ja tarkat avut. Se ei myöskään hyväksy monia apuja samaan aikaan, vaikka se ymmärtäisikin mitä tarkoitat, se vaatii sinulta rauhalliset ja selvät avut yksi kerrallaan. Jos tamman selässä istuu määrätietoinen, osaava ja rauhallinen ratsastaja joka osaa antaa tarkat avut, kulkee tämä opetusmestari erittäin hienosti. Ulkopuolinen voi jopa ajatella tamman kulkevan ajatuksen voimalla. Tältä reippaalta ja energiseltä tammalta tuntuu aina löytyvän energiaa kunnon kouluvääntöön tai vauhdikkaaseen estetuntiin. Minttu on kuitenkin erityisen taitava kouluratsu ja siksi sillä kilpaillaan pelkästään kouluratsastuksen parissa. Esteillä Minttu ei aina jaksa keskittyä ja innostuksissaan tamma kolauttelee helposti kaviot puomeihin. Useinmiten se jaksaa keskittyä kouluratsastukseen hyvinkin paljon, kulkea häntä kannettuna ja liitää pitkin koulurataa nöyrästi kuunnellen apujasi. Poni pitää kuitenkin myös, kun se saa silloin tällöin irrotella esteiden parissa. Minttu on melko helppo esteratsu, se kun kovasti pitää hyppäämisestä ja ikään kuin imee esteelle. Mintulla ei ole tapan kieltää esteillä, vaan se lähestyy aina reippaassa vauhdissa ja hyppää tyylikkäästi yli. Toisinaan ponin esteradat saattaa mennä hieman kaahailuksi, ja siellä onki ratsastajalla täysi työ hillitä ponia. Monien puolipidätteiden avulla ponin saa kuitenkin kuuntelemaan itseään, ja toimimaan. Minttu on melko herkkä suusta, joten kovinkaan kovakätiset ei mielellään saisi ratsastaa ponilla. Tamma ei muutenkaan pidä kovista otteista, ja jos sitä potkitaan kyljille ja mäiskitään raipalla, voit olla aivan varma että tamma menee seisomaan kentän keskelle ja sen jälkeen pääsetkin osaksi Peppermint- rodeota. Poni ei pidä juurikaan yhtään raipasta, ja pienestä näpäytyksestäkin tamman perä lentää. Minttu on taipuisa, mistä on hyötyä molempien lajien parissa. Poni voi kuulostaa ja näyttää helpolta ratsastettavalta, mutta menepä itse selkään ja näytä miten helppoa se on!
Suku
i. Candy King II evm
nf, sk. 140cm, rnkimo |
ii. Sumsons Crossbow evm
nf, sk. 145cm, ruunikko |
iii. NIMI evm
|
iie. NIMI evm
|
ie. Picket Poppy evm
nf, sk. 142cm, kimo |
iei. NIMI evm
|
iee. NIMI evm
|
e. Darowne Pebbles evm
nf, sk. 139cm, vaaleanrautias |
ei. Midnight Eclipse evm
nf, sk. 144cm, rnkimo |
eii. NIMI evm
|
eie. NIMI evm
|
ee. Darowne Playtime evm
nf, sk. 143cm, rautias |
eei. NIMI evm
|
eee. NIMI evm
|
Peppermintin isä Candy King II on komea 140cm korkea newforest. Tämä ori on kuin satuponi ruunikonkimon värityksensä kanssa. "Kalle" asustaa Isossa-Britanniassa suurella siittolalla ja toimii tällä hetkellä siitosorina. Se teki nuorempana näyttävän uran kouluratsuna kilpaillen Vaativa B-luokissa. Ori on upealiikkeinen ja periyttää varsoilleen kauniita liikkeitä sekä komeaa ulkomuotoa. Kallellä on tällä hetkellä 15 jälkeläistä, mutta lisää on varmasti tulossa. Oria on käytetty muutamissa show-näyttelyissä ja se palkittiin molemmilla kerroilla ykköspalkinnolla! Luonteeltaan ori on energinen eikä ihan lasten käsiteltävissä. Mahdoton se ei kuitenkaan ole ja kyllähän orilla saa hieman luonnetta olla.
Peppermintin emä Darowne Pebbles on kaunis vaaleanrautias newforest. Tamma on 139cm korkea ja erittäin kiltti. Pebbles on monitaituri ja sillä kilpaillaan este -ja kouluratsastuksen parissa. Se on kahminut ruusukkeita hurjia määriä. Tällä hetkellä sitä ratsastaa 16-vuotias tyttö ja aikaisemmin Pebbles on tutustuttanut monet nuoret ratsastajat kilpailun saloihin. Tamma on kärsivällinen ja kiltti, loistava opetusmestari. Pebblesin omistaa Anthony Ganley. Peppermint on Pebblesin ensimmäinen varsa ja tamma tuskin kovinkaan montaa kertaa varsoo. Pebbles on kantakirjattu toiselle palkinnolle ja se on ilmoitettu näyttelyihin josta odotetaan menestystä.
Jälkeläiset
Sijoitukset
| KRJ x 48 (sijoituksia) |
KRJ x 64 (kilpailuja yht.) |
04.03.2012 - kutsu - Helppo A - 6/60, 75.074%
03.03.2012 - kutsu - Helppo A - 5/60, 72.686%
27.02.2012 - kutsu - Helppo A - 7/60, 2.687%
23.02.2012 - kutsu - Helppo A - 4/60, 75.319%
23.02.2012 - kutsu - Helppo A - 2/40
20.02.2012 - kutsu - Helppo A - 1/60, 78.962%
20.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
18.02.2012 - kutsu - Helppo A - 7/50
16.02.2012 - kutsu - Helppo A - 2/50
15.02.2012 - kutsu - Helppo C - 14/60, 69.923%
14.02.2012 - kutsu - Helppo B - 19/60, 69.407%
13.02.2012 - kutsu - Helppo C - 2/60, 75.275%
12.02.2012 - kutsu - Helppo A - 28/60, 67.864%
11.02.2012 - kutsu - Helppo A - 7/60, 75.85%
10.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/60, 76.138%
09.02.2012 - kutsu - Helppo B - 6/50
09.02.2012 - kutsu - Helppo A - 1/50
09.02.2012 - kutsu - Helppo A - 4/31
09.02.2012 - kutsu - Helppo A - 5/32
07.02.2012 - kutsu - Helppo C - 3/50
06.02.2012 - kutsu - Helppo C - 4/50
06.02.2012 - kutsu - Helppo A - 7/50
06.02.2012 - kutsu - Helppo A - 2/31
05.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/32
04.02.2012 - kutsu - Helppo B - 2/50
03.02.2012 - kutsu - Helppo C - 7/50
26.01.2012 - kutsu - Helppo A - 15/274 (KRJ-CUP)
18.01.2012 - kutsu - Helppo A - 2/50, 83.843%
15.01.2012 - kutsu - Helppo C - 5/50
16.01.2012 - kutsu - Helppo C - 9/50
14.01.2012 - kutsu - Helppo C - 22/50
13.01.2012 - kutsu - Helppo A - 1/50
07.01.2012 - kutsu - Helppo A - 2/50, 75.501%
06.01.2012 - kutsu - Helppo C - 9/50, 71.739%
05.01.2012 - kutsu - Helppo A - 17/50, 68.853%
04.01.2012 - kutsu - Helppo A - 27/50, 66.507%
03.01.2012 - kutsu - Helppo C - 8/50, 72.337%
02.01.2012 - kutsu - Helppo A - 15/50, 69.864%
|
18.03.2012 - kutsu - Helppo A - 17/40
18.03.2012 - kutsu - Helppo A - 37/40
17.03.2012 - kutsu - Helppo A - 1/40
17.03.2012 - kutsu - Helppo A - 19/40
16.03.2012 - kutsu - Helppo A - 29/40
16.03.2012 - kutsu - Helppo A - 25/40
15.03.2012 - kutsu - Helppo A - 25/40
15.03.2012 - kutsu - Helppo A - 17/40
02.03.2012 - kutsu - Helppo A - 6/40
01.03.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
29.02.2012 - kutsu - Helppo A - 6/40
28.02.2012 - kutsu - Helppo A - 2/40
27.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
27.02.2012 - kutsu - Helppo A - 5/62
25.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
25.02.2012 - kutsu - Helppo A - 1/60
24.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
23.02.2012 - kutsu - Helppo A - 4/40
22.02.2012 - kutsu - Helppo B - 5/30
22.02.2012 - kutsu - Helppo A - 7/60
21.02.2012 - kutsu - Helppo B - 4/30
20.02.2012 - kutsu - Helppo B - 4/30
18.02.2012 - kutsu - Helppo B - 5/30
10.02.2012 - kutsu - Helppo A - 1/40
09.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
09.02.2012 - kutsu - Helppo A - 3/40
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
00.00.2012 - kutsu - Helppo A - /0
|
Näyttelyt
07.03.2012, lk 4b. ponitammat, Kilva JK, LKV1, BIS1, MVA-SERT, päätuomari: Sara K.
30.01.2012, lk 4. ponitammat, Svärjade, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS, päätuomari: shonna.
30.01.2012, lk 5. newforest-tammat, Riot Ponies, LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS, päätuomari: Elisa A.
30.01.2012, lk 3. poniorit -ja tammat, Escorant Trakehners, LKV3, irtoSERT, JS, päätuomari: Anniina K.
Peppermintille anottiin VIR MVA Ch -arvonimeä 15.04.2012!
Valmennukset & päiväkirja
15.04.2012 - kuulumisia - kouluratsastusta
Peppermint on ollut viime aikoina hieman laiska ratsastaa joten olemme lisänneet sille kauraa ruokintaan, jotta poni saisi itseensä hieman lisää energiaa. Se on tepsinyt ja tamma on alkanut olla oma itsensä. Tänään ratsastimme hieman tuulisella, mutta aurinkoisella kentällä. Peppermint oli heti alkutunnista hieman rauhaton ja kireä, eikä se olisi millään malttanut rentoutua alkuverryttelynkään aikana. Teimme paljon erilaisia tehtäviä, voltteja ja askellajien lyhentämistä ja pidentämistä. Näin sain tamman keskittymään työskentelyyn ja unohtamaan hermoilun kaikesta muusta. Pienen väsytystaistelun jälkeen tamma rentoutuikin ja alkoi liikkua kauniisti ja kevyesti. Harjoittelimme sen kanssa tänään pohkeenväistöä ravissa. Pohkeenväistöissä meillä on ollut yleensä ongelmana se, että Minttu menee hieman lapa edellä ja vinossa. Teimme useita toistoja ja lopettime, kun olimme saaneet kaksi täysin puhdasta pätkää tehtyä. Lopuksi treenasimme laukanvaihtoja, ja ne sujuivat helposti. Loppukäynneiksi menin hetkeksi maastoon. Olin tyytyväinen treeniin, mitä nyt alkutunti olikin ollut hieman hankala.
05.02.2012 - kuulumisia - maastoratsastusta ilman satulaa
Pakkasmittari näytti hurjia lukemia, -25 asteen pakkanen ei houkutellut jäädyttämään varpaita jalustimissa. Peppermint oli kuitenkin liikutettava tänään ja suunittelin rauhallista köpöttelylenkkiä maastossa. Ulkona tuprutti lunta, mutta se ei meitä haitannut. Harjasin ja suitsin ponin ja lähdin matkaan. Tamma oli virkeällä tuulella ja askelsi reippaasti tietä pitkin. Käveltyämme reilun varttitunnin, kehotin Minttua siirtymään raviin. Tamma oli samaa mieltä kanssani vauhdin lisäämisestä ja siirtyi raville. Ravailtuamme tovin, kehotin tamman laukkaan. Kuuliainen tamma nosti kevyen ja rauhallisen laukan. Nautin kyydistä ja istuin rennosti selässä. Peppermint kiristi vauhtia yllättäen hypähtämällä pidemmälle laukalle. Vauhdin muutos tuli minulle yllätyksenä ja horjahdin taaksepäin. Sain kuitenkin harjasta kiinni ja korjattua tasapainoni. Peppermint jatkoi melkoista kyytiä eteenpäin ja keskityinkin hidastamaan tammaa. Se kuunteli ja hiljensi ravin kautta käyntiin. Käynnissä se viskeli innostuneena päätään ja tepasteli lyhyttä ja nopeaa käyntiä. Kävelimme loppumatkan ja tamma rentoutui ja rauhoittui. Pitää mennä joku päivä pellolle laukkaamaan neidistä ylimääräiset höyryt pois kerta intoa tuntuu riittävän!
01.02.2012 - kouluvalmennus - Jefton Poniesissa - valmentajana Sorel
Kommentti: Kylmä talvipäivä ja minä seisoin keskellä kenttää, odotellen Ipsua ja
Minttua. Hetken kuluttua portista tuli sisään tomeran näköinen
parivaljakko. Ipsu korjasi satulavyön kiristyksen ja nousi ponin
selkään. Minttu lähti kävelemään jo ennen kuin Ipsu oli kokonaan
satulaan päässyt. Toivottavasti tämä kylmä ilma jäähdyttäisi Minttua
edes vähän? Uskon unelmiin. Aloitimme harjoitukset aluksi käynnissä
pysähdyksillä ja volttien teoilla. Voltit tuntuivat aluksi hiukan
hankalilta, mutta pikkuhiljaa ratsukko sai voltin menemään nätisti
muodossa. Minttu vaikutti kovin kankealta joten pyysin ratsukkoa
tulemaan isolle pääty-ympyrälle ja kulkemaan koottua ravia. Minttua
sai pidätellä vähän väliä ja rauhoitella avuille. Poni heitteli
päätänsä miten sattuu ja samalla jalat haparoivat ilkeästi. Olisi aika
keskittyä työskentelyyn ja jättää kaikki tuollainen turha pois? Ipsu
sai työskennellä ratsailla tosissaan kunnes sai Mintun kulkemaan
avuilla hyvin ja ilman sähläämistä. Laukanvaihdoissa tuntui olevan
pieniä ongelmia, joten niitä olisi hyvä harjoittaa vielä useammin.
Myös Mintun herättelyyn kannattaa panostaa, koska sitten kun ponin saa
todella heräämään työntekoon, ratsastajan työskentely helpottuu
huomattavasti. Mahtavan energinen pari!
30.01.2012 - kuulumisia - Svärjaden näyttelyissä
Olimme puunanneet Peppermintin edellisenä iltana putipuhtaaksi ja onneksi olimme laittaneet sille kevyen loimen yöksi päälle. Aamulla tamma meinaan makasi pitkällään karsinassa. Jaloista saimme liat helposti pois ja hännästä ja harjastakin saimme nypittyä joka ikisen purun pois. Lastaus sujui helposti ja Peppermintin kaveriksi matkaan lähti Maddie. Näyttelypaikalla Minttu käyttäytyi nätisti, turhaa hermoilematta. Kävelytimme poneja ennen luokkia ja harjoittelimme ravaamista. Peppermintiltä löytyi vauhtia hieman liikaakin ja jouduin roikkumaan narussa, että tamma pysyi joten kuten hanskassa.
Kehässä Minttu käyttäytyi nätisti. Se seisoi kauniisti ja paikallaan tuomarin arvioidessa. Raviosuuksissa Minttu ravasi kauniisti eteenpäin, rikkomatta kertaakaan laukalle. Iloiseksi yllätykseksemme Minttu palkittiin luokkavoittajaksi! Pääsemme siis BIS-kehään. Olimme innoissamme menestyksestä, tallin toinenkin tamma oli LKV2. BIS-kehään menimme pienoisen jännityksen kera ja jännitys tarttui hieman minttuukin. Se hermoili ravissa ja sipsutti, ihan toivottua pitkää askelta ei tällä kertaa löytynyt. Minttu näyttäytyi kuitenkin riittävän edukseen ja tamma voitti koko näyttelyt! Siis koko näyttelyt! Se oli BIS1, olisittepa nähneet miten hienot ponit se peittosi. Olimme hurjan ylpeitä ja tyytyväisiä menestyksestä. Minttu sai paljon rapsutuksia ja herkkuja kiitokseksi hyvästä käyttäytymisestään. Odotuksemme Mintun näyttelymenestyksen suhteen nousi korkealle, innolla odotamme seuraavia näyttelyitä!
|