|
Luonne
Painswick Tibbot on orimainen ja tempperamenttinen ori, joka kuitenkin muistaa käytöstavat. "Timi" on utelias ja kiinnostunut ympäristöstään, se haluaa aina nähdä ja tietää mitä missäkin tapahtuu. Lisäksi se haluaa olla paikan komein ori. Ori onkin hieman hankala taluttaa, sillä se usein steppaa ja kääntelee päätään joka suuntaan. Timi on myös hieman kovaääninen, sen pitää aina päästä hirnumaan kovempaa kuin muut ja useammin kuin muut. Mitään varsinaista riehumista ori ei harrasta. Timi on kyllä kiltti, mutta kannattaa se silti hoitotilanteessa sitoa kiinni varmuuden vuoksi. Isotellakseen se saattaa nimittäin vähän puraista takamuksesta ja pelotellakseen potkia seiniä. Ratsastaessa ori on energinen. Harvoina päivinä oria joutuu ratsastamaan eteenpäin, yleensä ori liikkuu sopivaa vauhti vapaaehtoisestikkin. Timi on osaava ja taitava. Se pitää saada kuuntelemaan ratsastajaansa heti alkutunnista ja unohtamaan ympäristön. Näin se keskittyy tekemiseen. Timi on herkkä, ja se hakeutuu nätisti perään antoon ja taipuu kauniisti. Liikkeet Timillä on melko mukavat istua. Erityisen upeaa katseltavaa on Timin sujuva ja pyörivä laukka, joka onkin orin upein askellaji. Kouluratsastuksessa Timi on miellyttävä, ja osaava ratsastaja saakin orista paljon irti. Esteratsastuksessa ori on hieman hankala kovan vauhdin sekä epävarmuuden takia. Jos ratsastaja epäröi, Timi kieltää esteelle. Tasaisen ja varman ratsastajan kanssa ori on mukava esteratsu joka on varustettu hyvällä hyppytyylillä.
Suku
i. VIR MVA Ch Saariston Tom Tom
c, 146cm, punaruunikko |
ii. Maelva Tom evm
c, sk. 147cm |
iii. Alphonse evm
connemara |
iie. Bernadette S.M evm
connemara |
ie. Saariston Blozend evm
c, sk. 145 |
iei. Èdouard evm
connemara |
iee. Rozebottel T evm
connemara |
e. Morwoods Keavy
c, 144cm, tummanruunikko |
ei. Morwoods Rascal evm
c, sk. 146cm |
eii. Morwoods Brennan evm
connemara |
eie. Rubygrandi evm
connemara |
ee. Morwoods Esmeralda evm
c, sk. 143cm |
eei. Morwoods Kieran evm
connemara |
eee. Easter Abbey evm
connemara
|
Tibbotin isä Saariston Tom Tom on jo vihreämmille niityille siirtynyt, upea punaruunikko ori, joka ehti elämänsä aikana kilpailla menestyksekkäästi sekä koulu- että esteratsastuksen parissa. Kilpailu-uransa ohella ori seilasi myös näyttelykehät läpi ja ansaitsi VIR MVA Ch -tittelin. Luonteeltaan Tomiksi kutsuttu ori oli orimainen, mutta taitavien kesken oikea unelma. Jälkeläisiä Tom sai elämänsä aikana ainakin viiden kappaleen verran. Isänisää esutaa Saksassa syntynyt ori Maelva Tom, joka saapui Suomeen myöhemmin yhdeksän vuoden iässä ja eli elämäänsä siellä kilpaillen aktiivisesti esteratsastuksessa kansallisella tasolla. Ori koki kuitenkin neljän hyvän kilpailuvuoden jälkeen pienen haaverin ja teloi jalkansa niin, että esteura jäi lopulta kokonaan taakse. Esteura vaihtui kouluun ja pian oriista löytyikin hyvä kipinä kouluhevoseksi. Suomessa ollessaan ori ehti astua kolme tammaa ja siirtyi tämän jälkeen takaisin Saksaan siittolan käyttöön. Alphonse on Tomin isänisänisä, joka toimi kartanonväen pääoriina pienimuotoisessa siittolassa Saksassa. Ori oli luonteeltaan melko hankala, mutta osoitti suosiotaan ja menestystään kilparadoilla esteratsastuksen parissa. Alphena tunnettu ori ei ollut rakenteellisesti kovin ruusuinen, mutta siitosoriin tittelin se sai kilpailu-uransa kautta, sillä ori keräsi ruusukkeita ja rahapalkintoja jo nuorella iällä melkein kaikista kilpailemistaan kilpailuista. Ura jatkui hyvällä mallilla kahteenkymmeneen ikävuoteen asti ja sen jälkeen Alphe siirtyi täysin eläkkeelle astumaan vain tammoja ja nauttimaan eläkepäivistään. Nykyäänkin ori on elossa, samalla hankalalla luonteellaan ja ikääkin on mittarissa jo huimat 33 vuotta. Isänisänemä Bernadette S.M oli ruunikko ja pienikokoinen tamma, joka aloitti aikoinaan elämänsä uran suurella ratsastuskoululla. Se kuitenkin osoitti kykyjä valmennuksissa estepuolella ja sen kanssa päätettiin kokeilla haasteita kilpahevosena. Tamma osoittautui ketteräksi ja hyväksi kilpaponin aluksi ja pian se siirtyikin ratsastuskoululta yksityiseen käyttöön ja keskittyi esteisiin. Bernadette oli kilpakentillä mukana vain muutaman vuoden, jonka jälkeen se sai eräässä kilpailussa jännevamman, jota ei voitu parantaa - tamma joutui ratsastuskieltoon. Kuitenkaan hyväluonteista ja näppärää tammaa ei viitsitty heittä hukkaan ja se siirtyikin siitoskäyttöön kokonaan. Tammalla on jälkeläisiä viiden varsan verran, joista kaikki kilpailevat, tai ainakin ovat kilpailleet hyvällä menestyksellä. Isänemä Saariston Blozend on Suomalaissyntyinen connemaratamma, kilpailee aktiivisesti esteillä 120cm luokissa. Lisäksi Blozendilla kilpailtiin myöskin koulua aluetasolla, joista myöskin sijoituksia. 15-vuotiaana tamma kuitenkin siirtyi jalostuskäyttöön samaiselle tallille missä oli syntynytkin. Blozendilla on ollut ennen Tomia toinenkin varsa, joka on voittanut niin este- kuin koulukilpailujakin. Isänemänisä Èdouard on Irlannissa syntynyt ja elänyt ori, joka kilpaili menestyksekkäästi kovan tason kouluradoilla. Sillä oli mitä upeimmat liikkeet ja rakenteensa puolesta se napsi hyviä palkintoja näyttelyistä uransa ohella. Èdouard ei ollut suvultaan mikään kummoisempi vaan kyky ja lahjat ilmestyivät sille ajan myötä kovan treenauksen tuloksena. Kouluoriina se vei voitot ja sijoitukset mennentullen ja tämän johdosta Èdouard pääsi siitoskäyttöön jo varhaisessa iässä, ollessaan 8-vuotias. Rikkaan elämän puolissavälin sattui kuitenkin sairaskohtaus, jonka myötä ori jouduttiin lopettamaan. Onneksi maailmaan ehti syntyä 27 lupaavaa ja mielenkiintoistä jälkeläistä, jotka ovat sijoittuneet ympäri eurooppaa asustamaan. Èdouard haudattiin tallin lähistölle pienen lammen rantaan, jonne sille on istutettu lisäksi pieni muistokivi muistuttamaan upeasta kilpailu-urasta ja mahtavista liikkeistä. Isänemänemä Rozebottel T oli eläessään kipakka ja pienikokoinen ruunikko tamma, joka toimi kilparatsuna nuorelle tytölle ja vei tätä eteenpäin ratsastajan urallaan. Rosena tunnettu tamma ei ollut kovinkaan helppo ratsastettava, mutta vei esteradoilla ratsastajansa esteen kuin esteen ylitse. Hoitaessakin se saattoi näyttää nyrpeää naamaa, mutta käyttäytyi kuitenkin kohtalaisen fiksusti. Rose kävi myöskin jonkinverran koulukilpailuissa, mutta siinä sen vahvuudet riitti vain helpon B:n tasolle. Jälkeläisiä tammalla ei ole enempää, sillä se osoittautui hiukan heikoksi äidiksi ja stressasi liikaa. Rose myytiin vanhuuden päivillä pihattokaveriksi pienelle ponille, jossa se vietti lopun elämäänsä oikein leppoisasti.
Jälkeläiset
Sijoitukset
| ERJ x 44 |
KRJ x 53 |
17.02.2012, kutsu, 80 cm, 5/60
16.02.2012, kutsu, 70 cm, 4/60
16.02.2012, kutsu, 90 cm, 7/50
15.02.2012, kutsu, 100cm, 4/50
12.02.2012, kutsu, 100cm, 2/40
10.02.2012, kutsu, 100cm, 2/40
09.02.2012, kutsu, 100cm, 2/40
08.02.2012, kutsu, 100cm, 5/40
07.02.2012, kutsu, 90 cm, 5/52
05.02.2012, kutsu, 80 cm, 2/50
05.02.2012, kutsu, 80 cm, 3/40
03.02.2012, kutsu, 100cm, 5/50
29.01.2012, kutsu, 80 cm, 1/50
09.01.2012, kutsu, 80 cm, 1/50
29.12.2011, kutsu, 100cm, 2/40
21.09.2011, kutsu, 90 cm, 3/30
19.09.2011, kutsu, 90 cm, 5/30
12.09.2011, kutsu, 100cm, 5/30
06.08.2011, kutsu, 90 cm, 6/50
01.08.2011, kutsu, 90 cm, 4/60
15.07.2011, kutsu, 100cm, 2/30
13.07.2011, kutsu, 90 cm, 3/50
09.07.2011, kutsu, 100cm, 3/30
05.07.2011, kutsu, 90 cm, 1/50
30.06.2011, kutsu, 70 cm, 1/50
27.06.2011, kutsu, 80 cm, 4/30
27.06.2011, kutsu, 90 cm, 5/30
15.06.2011, kutsu, 80 cm, 4/30
23.04.2011, kutsu, 100cm, 2/40
20.04.2011, kutsu, 100cm, 5/30
18.04.2011, kutsu, 100cm, 2/30
27.03.2011, kutsu, 100cm, 3/40
27.03.2011, kutsu, 100cm, 6/40
26.03.2011, kutsu, 100cm, 5/40
24.03.2011, kutsu, 100cm, 4/100
20.03.2011, kutsu, 100cm, 3/40
19.03.2011, kutsu, 100cm, 5/40
04.03.2011, kutsu, 100cm, 4/30
03.03.2011, kutsu, 100cm, 4/30
02.03.2011, kutsu, 90 cm, 3/33
01.03.2011, kutsu, 90 cm, 5/33
24.02.2011, kutsu, 110cm, 4/50
20.02.2011, kutsu, 100cm, 3/40
12.02.2011, kutsu, 100cm, 1/32
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
00.00.2011, kutsu, 110cm, /0
|
23.02.2012, kutsu, Vaativa B, 4/50
22.02.2012, kutsu, Vaativa B, 3/50
22.02.2012, kutsu, Vaativa B, 6/50
19.12.2011, kutsu, Helppo C, 5/50
18.12.2011, kutsu, Helppo C, 5/50
15.12.2011, kutsu, Helppo C, 7/50
26.06.2011, kutsu, Vaativa B, 1/40
11.06.2011, kutsu, Vaativa B, 5/80
10.06.2011, kutsu, Vaativa B, 2/80
31.05.2011, kutsu, Vaativa B, 4/40
30.05.2011, kutsu, Vaativa B, 6/40
29.05.2011, kutsu, Vaativa B, 1/40
29.05.2011, kutsu, Vaativa B, 1/30
29.05.2011, kutsu, Vaativa B, 5/30
28.05.2011, kutsu, Vaativa B, 1/49
27.05.2011, kutsu, Vaativa B, 2/40
27.05.2011, kutsu, Vaativa B, 4/30
25.05.2011, kutsu, Vaativa B, 4/50
24.05.2011, kutsu, Vaativa B, 5/49
24.05.2011, kutsu, Vaativa B, 1/30
24.05.2011, kutsu, Vaativa B, 4/30
23.05.2011, kutsu, Vaativa B, 4/50
16.05.2011, kutsu, Helppo A, 1/40
11.04.2011, kutsu, Vaativa B, 6/50
10.04.2011, kutsu, Vaativa B, 7/50
09.04.2011, kutsu, Vaativa B, 3/50
05.04.2011, kutsu, Vaativa B, 6/40
04.04.2011, kutsu, Helppo C, 2/50
30.03.2011, kutsu, Helppo C, 7/50
22.03.2011, kutsu, Vaativa B, 1/40
17.03.2011, kutsu, Helppo C, 4/40
10.03.2011, kutsu, Vaativa B, 2/40
10.03.2011, kutsu, Vaativa B, 4/40
09.03.2011, kutsu, Vaativa B, 3/40
08.03.2011, kutsu, Vaativa B, 4/40
07.03.2011, kutsu, Vaativa B, 1/50
05.03.2011, kutsu, Vaativa B, 4/40
05.03.2011, kutsu, Vaativa B, 4/80
04.03.2011, kutsu, Vaativa B, 4/60
03.03.2011, kutsu, Vaativa B, 6/50
01.03.2011, kutsu, Helppo C, 1/30
01.03.2011, kutsu, Vaativa B, 6/40
01.03.2011, kutsu, Vaativa B, 1/50
28.02.2011, kutsu, Vaativa B, 3/30
27.02.2011, kutsu, Vaativa B, 6/100
27.02.2011, kutsu, Vaativa B, 3/40
27.02.2011, kutsu, Vaativa B, 1/50
26.02.2011, kutsu, Vaativa B, 2/50
26.02.2011, kutsu, Vaativa B, 4/40
26.02.2011, kutsu, Vaativa B, 1/40
24.02.2011, kutsu, Vaativa B, 2/40
24.02.2011, kutsu, Vaativa B, 7/50
23.02.2011, kutsu, Vaativa B, 7/60
|
Näyttelyt & Meriitit
28.02.2012 - NJ - lk. 2 - Hurmeen Kisakeskus - LKV1, - irtoSERT, JS - päätuomari: Peppi S.
26.01.2012 - NJ - lk. 3 Connemaraorit - Aida Connemaras - LKV2, - KUMA, JS - päätuomari: Aavi S.
29.11.2011 - NJ - lk. 9 Connemaraorit - SLC Ponies - LKV2, - irtoSERT, JS - päätuomari: Siiri K.
10.02.2011 - NJ - lk. 10 Orivarsat - Shamrock Hill - LKV2, - Kuma, JS - päätuomari: Kati S.
Valmennukset & päiväkirja
01.02.2012 - kouluvalmennus - Jefton Poniesissa - valmentajana Sorel
Kommentti: Tibbot vaikutti kentälle tullessaan rauhalliselta ja rennolta. Ipsu
kipusi satulaan ja ori käveli rauhallisesti pitkin kaviouraa. Ravissa
Tibbot heitteli vähän päätään mutta kun alettiin kulkemaan muodossa,
keskittyminen vaihtui täysin työskentelyyn eikä leikkimiseen. Laukalla
ori painoi vähän ohjille eikä se kaula meinannut mennä kaarelle
ensiksi ei sitten millään. Ympyröissä asia kuitenkin korjaantui.
Kehotin Ipsua käyttämään painoapuja enemmän hyödyksi ja johan rupesi
poni kulkemaan upeasti. Tibbot teki kaikki pyydetyt laukannosto
harjoituksen, laukan vaihdot ja lisätyt raviharjoitukset erittäin
hyvin. Poni selvästi nauttii työskentelystä ja kuuntelee
ratsastajaansa hyvin. Painoapuja käyttämällä enemmän, oria on helpompi
ohjata ja käskeä. Lopuksi kehotin Ipsun lähteä pienelle
maastokävelylle näin jäähdyttelyn muodossa. Yibbot on kapasiteettinen
ja loistava kilparatsun alku, vielä kun saisi tuon hössötyksen oriilta
karsittua pois, se olisi siinä, valmis paketti.
13.07.2011 - kuulumisia - estekilpailut Cheval Delamerissa
Aamusta asti oli kuuma ja hiostava ilma. Kastelimme ponin aamulla letkun alla, jotta sillä olisi viileämpi matkustaa. Letitimme sen harjan nopeasti ja lastaus sujui ongelmitta. Tibbot käyttäytyi herrasmiesmäisesti ja rauhallisesti, ikään kuin itsekkin jo keskittyen kilpailuun. Kisapaikalla se pörhisteli tammoille, mutta rauhoittui sitten kuuliaiseksi ratsuksi. Verryttelyssä orilla oli aluksi liikaakin virtaa ja se ryntäili esteille. Kuuma ilma teki tepposet ja se väsähti pian. Jatkoimme veryttelyä rauhallisesti ja vuoroa odotellimme varjossa. Starttasimme 90cm luokassa. Ori oli alusta asti hereillä ja sopivan virkeänä. Tiet onnistuivat hyvin ja saimme nollaradan, pääsimme siis uusintaan! Uusintaradalla Tibbot oli hyvän tuntuinen, mutta väsymisestä johtuen hieman hidas. Puomit pysyivät paikallaan ja aika riitti kolmanteen sijaan! Olimme tyytyväisiä tulokseen sekä oriin joka teki hyvää työtä!
12.06.2011 - estevalmennus - 110cm - Toivottomassa - valmentajana Snniif
Kommentti: Ipsu talutti kentälle energisen ja reippaanoloisen orin. Timi steppasikin ratsastajan noustessa kyytiin, joten kävin hieman auttamassa ratsukkoa, jotta ratsastaja saataisiin kunnolla istumaan satulaan. Aloititte verryttelyt itsenäisesti. Hait orilta kaikki askellajit puhtaina, testasitte kuuliaisuuden ja yhteistyön. Teitte paljon voltteja ja ympyröitä, jotka selvästi rauhoittivat Timin kuuntelemaan sinua paremmin. Punavalkoisella verryttelyesteellä otit enemmän tuntumaa Timistä. Tulitte reippaassa vauhdissa siihen ja hyppy oli melkoinen esteen pieneen korkeuteen nähden. Kehotin ottamaan aivan aavistuksen kiinni oria, muuten täydellinen suoritus. Teitte työtä käskettyä ja pystyimme aloittamaan itse radan suorittamisen. Rata koostui muutamista erilaisista esteistä, mukana oli pystyä ja okseria. Mukana oli myös muutama haastava käännös. Saitte aluksi ravata kentän ympäri ja rauhoitella hevosen kuuliaiseksi. Kun olitte valmiita, tulitte ensimmäistä estettä kohti. Linja oli suora ja Timi kulki hyvin pohkeen ja ohjan tuntumalla. Hyppy oli selkeästi verryttelyihin verrattuna hallitumpi. Tiukan käännöksen jälkeen jäi ratsastaja hieman pois rytmistä ja Timi kielsi tullessanne hieman vinosti esteelle. Uudella kerralla sujui jo paljon paremmin. Suoriuduitte jopa 110cm radasta hyvin ja lopputunnista pääsitte päästelemään radalla tulleita höyryjä laukkaamalla ympäri kenttää.
25.05.2011 - kuulumisia - menestystä kilparadoilta
Tibbotilla ollaan nyt kilpailtu aktiivisesti ERJ:n ja KRJ:n alaisissa kilpailuissa ja menestystä on tullut. Kouluratsastuskilpailuista Tibbotilla on yhteensä jo huimat 44 sijoitusta. Orilla on kilpailtu vasta 3kk ajan, eli melkoista tahtia mennään. Estepuolella sijoituksia on "vasta" 16. Nyt hölläämme koulukilpailujen kiertämistä, ja keskitymme esteratsastuskilpailuihin. Tarkoituksena on valmentautua ja kilpailla Tibbotin kanssa nyt aktiivisesti. Muutamissa NJ:n alaisissa näyttelyissäkin olemme orin kanssa käyneet. Se on käyttäytynyt vaihtelevatsi; välillä hyvin mallikkaasti, mutta välillä taas se ei ole esiintynyt ollenkaan edukseen. Luokkasijoja ja KUMAa kummempaa saavutusta emme ole vielä saaneet. 22.4.2011 orille syntyi toinen varsa, kaunis ruunivoikko tamma Jefton's Venus.
12.02.2011 - kouluvalmennus - HeC - Jefton Poniesissa - valmentajana unni
Kommentti: Aloitimme valmennuksen tehokkailla alkuverryttelyillä, jotka sisälsivät huolellisia asetuksia, erilaisia ratsastusteitä, pysähdyksiä ja temmon vaihteluita. Kun Tibbot oli varmasti kuulolla, aloitimme työskentelyn normaalisti uraa pitkin avotaivutuksessa ja aina kulmiin piti vaihtaa sulkutaivutus. Näin saamme hevosen menevän liioitellusti kulmaan, sekä tietenkin apujen nopeaa vaihtamista. Tämän harjoitteen jälkeen vaihdoimme askellajin laukkaan. Laukka nostettiin paikoiltaan ja lopetettiin pysähdykseen. Pysähdyksestä siirtyminen peruuttamiseen, josta tapahtui laukannosto. Aluksi energisellä Tibbotilla oli suuria ongelmia hillitä itsensä, eikä se olisi malttanut hidastaa lainkaan. Peruutuksesta taas oli orin mielestä liian iso työ nostaa laukka, sillä siihenhän tarvitsee paljon enemmän lihaksia. Kaikenkaikkiaan valmennus meni oikein kivasti, vaikkakin Tibbotilla tuppasi vauhti nousemaan välillä liian kovaksi. Ratsastajalta vaaditaankin tämän hevosen kanssa paljon rauhallisuutta, vaikka ori onkin kivan herkkä tapaus. Hienoa!
|