Svärjaden esittely
Svärjade sijaitsee Ruotsissa, Älvdalenin kunnassa, aivan Nässjön liepeillä. Talli on rakennettu vanhan maatilan tiloille, kunnostaen navetasta uuden ja poneille sopivan tallin.
Tallin historia
Svärjaden suunnittelu ja toteutus alkoi jo vuoden 2008 loppupuolella, mutta virallisesti talli avasi ovensa 3. tammikuuta 2009. Tiloissamme asusti avaamishetkellä vain viisi russponia, josta asukasmäärä kasvoi melko nopeasti. Ensimmäinen Svärjaden kasvatti syntyi jo 6. tammikuuta, van muutaman päivää tallin virallisen aukeamisen jälkeen, jolloin Areille synnytti terveen ja pirteän orivarsan Lysonin.
Tallin pääomistajana on aina toiminut Ipsu, mutta toisen omistajan roolia ovat kokeilleet muutamatkin eri henkilöt. Uusimpana kokeiluna tallia pyörittää Ipsun seurana Daivive, joka astui puikkoihin 21. päivä vuoden 2010 syyskuuta.
Svärjaden toimintamuoto on enesimmäisestä päivästä saakka pysynyt samana, eikä ainakaan lähiaikoina näy vielä muutosta asiaan. Alusta asti on tavoitteena ollut kasvattaa hyväluonteisia ja kunniakkaita kilparusseja sekä järjestää satunnaisesti kilpailuja poniratsukoille.
Talliympäristö
Svärjade sijaitsee suoraan sanoen keskellä ei mitään. Ainoa tallille vievä tie on vanha ja kiemurteleva hiekkatie, jota kulkiessa tuntuu siltä kun tallia ei koskaan tulisi näkyviin. Kun vihdoin pääset tien päätyyn, aukeaa eteesi laajat peltoalueet, kaksi vanhahkoa punaista tallirakennusta, vastarakennettu maneesi, hiekkakenttä, kaksi pientä vierasmökkiä sekä tilan päärakennus, keltainen suuri puutalo, jossa omistajakaksikko asustelee. Svärjadessa vallitsee rauhallinen ja idyllinen maalaistunnelma, eikä yhtäkään vierailijaa jätetä kylmästi ulkopuolelle.
Ponikannan kasvaessa, rakennutettiin vanhan kaksitoistapaikkaisen tallin lisäksi toinen talli, jonne mahtuu kaikenkaikkiaan kymmenen ponia. Toisen tallirakennuksen valmistuessa, erottelimme rakennukset tamma- sekä oritalliksi. Kumpikin talli on erittäin tilava ja vaikka vanha rakennus saattaisikin kaivata pienoista ehostusta sieltä sun täältä, on kummatkin tallit rakennettu ponien tarpeet huomioon ottaen ja täten löytyy kummastakin tallista kaikki tarpeellinen. Karsinoiden lisäksi kummastakin tallista löytää satulahuoneen, pesukarsinan, toiletit sekä pienen toimiston/oleskelutilan, virallinen tallitoimisto löytyy tammatallin päädystä.
Pitkän aikaa pärjäsimme tallilla pelkällä kentällä, mutta talvipakkasten koventuessa ja ponimäärän lisääntyessä päätimme hankkia hiekkakentän lisäksi myös kylmyydeltä suojaavan maneesin. Rakennus ei ole jatkuvasti lämmitettynä, vaan lämmitetään vain todellisen tarpeen tullen, säästääksemme energiaa ja sähkökuluja. Maneesista löytää kattavan estevaruston, jonka voi sään salliessa kiikuttaa myös kentälle. Maneesissa tapahtuvaa ratsastusta voi helposti seurata päädystä löytyvästä pienestä katsomosta, josta löytyy istumapaikkoja noin kahdellekymmenelle katsojalle.
Tallin alueella sijaitsee myös mainitsemat kaksi vierasmökkiä, jotka toimivat myös satunnaisina kioskeina ja kojuina erinäisten tapahtumien aikaan. Tallialueen keskipisteenä komeilee keltaiseksi maalattu puutalo, josta löytyy kymmenen erillistä makuuhuonetta, ruokailutilat sekä juhlasali. Tallin omistajakaksikko asustaa suurimman osan ajastaan tässä rakennuksessa, valvoen näin tallin tapahtumia parhaalta mahdolliselta paikalta.
Svärjaden suuriin tiloihin kuuluu myös usean hehtaarin maastot, joihin lukeutuu lukuisat tarhat ja laitumet, joilla ponit käyskentelevät vapaapäivinään.