Tämä on virtuaalihevonen

Chennyen Lina

   Virallinen nimi    Chennyen Lina    Rekisterinumero    VH06-028-0345
   Rotu    Gotlannin russ    Painotuslaji    Este- ja kouluratsastus
   Sukupuoli    Tamma    Koulutustaso    ko heB, re 80cm
   Syntymäaika    30.03.2009, ikä      
   Väri    Ruunikko    Omistaja    Svärjade
   Säkäkorkeus    124cm    Kasvattaja    Chennye

     
© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

   Saavutukset    2x irtoSERT, MVA-SERT

Pohjimmiltaan Chennyen Lina on yksinkertaisesti todella kiltti, vaikkei sitä välillä tahdo uskoa itsekään; neidillä nimittäin temppuja riittää, niin hauskoja, kuin vähemmän hauskojakin. Yleensä se haluaa kaiken huomion keskittyvän itseensä, ja tekee kaikkensa tavoitteensa saavuttamiseksi. Nina on siis varsinainen show-poni tallilla. Tyttö hyppii aitojen yli tarhasta ja laitumilta jollei aita ole tarpeeksi korkea, ja neiti on myös päättänyt että jos ei yli päästä niin sitten mennään ali. Nina oppi tämän tempun jo pienenä, kun se älysi hyödyntää pientä kokoaan. Nina ei anna helpolla kiinni, vaan sitä todennäköisesti joutuu metsästämään laitumelta pitkäänkin. Sen mielestä mitä pidempi aika sitä jahdataan, sitä enemmän se vetää huomiota itseensä. Kyseinen tyttönen on siis enemmänkin ilkikurinen isottelija, kun ilkeä ja iso poni.

Lina rakastaa hieman kiusoitella hoitajiaan. Karsinassa se on vallaton. Neiti on äänekäs ruoka-ajoilla, ja muutenkin se tuo itsensä tallissa julki hirnumalla ohikulkijoille, ja muutenkin vähän kolistelemalla karsinassaan. Tämä tyttö todella tarvitsee virikkeitä karsinaansa, vaikka pallon kattoon roikkumaan, muuten se talloo kauraämpärinsä ja järsii seiniä. Harjaukseen tyllerö on parempi ottaa kiinni, ellei halua karuselliin. Tosin jos luottamus välillänne on vankka ja olette paljon tekemisissä toistenne kanssa, harjaus ja muu sujuu ilmankin riimua. Kun Nina on kiinni, hoidettaessa kaikki muu menee hienosti. Tosin tyttö on hieman herkkä harjata esimerkiksi mahan alta, koska se kutiaa todella herkästi. Jos Nina on hellyydenkipeä, se osoittaa sen tunkemalla itsensä aivan liki sinua. Jos et sillä siunaamalla sekunnilla ala rapsuttaa sitä harjan tyvestä tai otsasta, on vaara että se rapsutushaluissaan punkee sinut karsinan seinää vasten.

Ratsastettaessa Nina on suloinen sähikäinen. Kentällä on takuuvarmasti odotettavissa vauhdikasta menoa, joskus vähän liiankin. Nina pukittelee paljon jos sille päälle sattuu, ja aina irtoaa muutama pomppu. Esteitä hypätessä tyttö kuumenee, ja muuten suustaan herkkä oleva polle muuttuu hieman vaikeammaksi pidätellä. Pohkeet ja muut avut menevät useimmiten todella helposti perille. Neidillä on todella mahtava ponnistusvoima ja se on erittäin lupaava nuori hyppääjä, harjoitteleehan se itsenäisesti joka päivä. Koulukin siltä sujuu, mutta aivan selvästi se on luotu estekentille. Maastossa hurja meno jatkuu, mutta jos mukana on toinenkin ratsukko, tyttö rauhoittuu täysin eikä riehu lainkaan. Myöskin kentällä toisten hevosten kanssa Nina on rauhallinen kun viilipytty, joten suositeltavaa on että ratsastatte seurassa. Etuajo-oikeuden Nina ymmärtää itsekin. Nuori neiti on siis hieman vaikea ratsastettava, ja parempi kokeneelle ratsastajalle kuin vasta-alkajille.

Kisoissa sama vahdikkuus jatkuu, mutta se on hieman helpompi hallita kisakentillä kuin kotona, johtuukohan tämäkin siitä, että myös Nina itse haluaa pärjätä kisoissa, ymmärtää kilpailutilanteen, ja haluaa helpottaa ratsastajan työtä. Jos suorituksen aikana tyttösen selässä on ratsastaja, joka kuvittelee voivansa vaan matkustaa mukana antaen silloin tällöin hieman pohkeita, neiti hermostuu ja huomauttaa matkustajaansa parilla pukilla. Kisoissa Nina myös muuttuu vielä herkemmäksi avuille, jos mahdollista.

Sukutaulu

   i. Jägerna SWE    ii. Klarebban SWE evm    iii. Stycka Fröder evm
   iie. Skåhud SWE evm
   ie. Lelliga SWE evm    iei. Bofelnik evm
   iee. Förvårre evm
   e. Ingegård    ei. Axel SWE evm    eii. Hattifnatt evm
   eie. Wilma SWEevm
   ee. Linnéa SWE evm    eei. Snusmumriken evm
   eee. Amanda SWE evm

Chennyen Linan isä Jägerna SWE on kome ruunikko ori. Tuttujen kesken "Jere" on 125cm korkea gotlanninrussi. Ori on syntynyt Ruotsissa 10.01.2009 ja sen kasvattaja on Lisette Fäger. Nykyään ori asustaa Linan emän tapaan Chennyessä. Jere on yleispainotteinen ja sillä on kilpailtu koulu -sekä esteeratsastuksen parissa. Esteitä ori pomppii ratana 60cm ja koulua se osaa helppo c -radan. Orilta löytyy yhteensä yli 35 sijoitusta! Jereltä löytyy luonnetta, ja se ei ole mikään helpoin tapaus käsitellä. Jälkeläisiä orilla on tällä hetkellä tiettävästi vasta 2 kappaletta.

Linan emä Ingegård on kaunis voikko gotlanninruss tamma. Lempinimeltään tamma on Inka ja sen säkäkorkeus on 125cm. Inka on syntynyt Suomessa 15.11.2008 ja nykyään se asustaa Chennyessä. Luonteeltaan tamma on tempperamenttinen sekä itsepäinen pieni poni. Se temppuilee hoitaessa taukoamatta, onnekas on se johon Inka kiintyy! Inka on yleispainotteinen. Esteratsastuksessa siltä löytyy sijoituksia aina luokista 80cm ja kouluratsastusta sillä on kilpailtu helppo B -luokissa. Tamma on synnyttänyt tähän mennessä 2 kaunista varsa.

Jälkeläiset

Chennyen Lina on tarjolla jalostukseen 1-polvisille gotlanninrussoreille. Jalostusasioissa ota yhteyttä sähköpostitse.

13.09.2010 - Svärjades Minja - isä. Ramon B - omistaja. Emmi N.
03.06.2010 - Särjades Lillan - isä. Rhett v. Tinu - omistaja. Svärjade
31.08.2009 - Frida TUFF - isä. Violan Anton - omistaja. Chewy

Kilpailukalenteri

NJ irtoSERT x2, MVA-SERT x1
10.11.2010, Svärjade, (LKV1, BIS3) MVA-SERT, päätuomari. Kati S.
20.10.2010, Svärjade, (LKV3) irtoSERT, päätuomari: Terhi N.
30.09.2009, Ponitila Adina, (LKV1) irtoSERT, päätuomari: Anette N.

ERJ 25 sijoitusta
06.02.2011 - ERJ - Kutsu - lk. 80cm - 4/100
05.02.2011 - ERJ - Moskvara - lk. 80cm - 3/30
30.01.2011 - ERJ - Eillyn - lk. 80cm - 2/40
30.01.2011 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 5/44
30.01.2011 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 3/39
29.01.2011 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 6/44
28.01.2011 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 4/39
27.01.2011 - ERJ - Viehttävä - lk. 80cm 6/39
29.12.2010 - ERJ - Svärjade - lk. 80cm - 5/46
29.12.2010 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 4/50
29.12.2010 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 5/50
28.12.2010 - ERJ - Viehättävä - lk. 80cm - 4/50
25.12.2010 - ERJ - Riiviöt - lk. 80cm - 6/40
24.12.2010 - ERJ - Riiviöt - lk. 80cm - 6/40
24.12.2010 - ERJ - Knoxdale - lk. 80cm - 1/18
23.12.2010 - ERJ - Knoxdale - lk. 80cm - 2/18
22.12.2010 - ERJ - Biscuit Ponies - lk. 40cm - 8/70
20.12.2010 - ERJ - Biscuit Ponies - lk. 60cm - 8/70
18.12.2010 - ERJ - Svärjade - lk. 80cm - 1/50
05.12.2010 - ERJ - Mörkövaara - lk. 60cm - 4/50
30.10.2010 - ERJ - Stecker - lk. 80cm - 1/30
28.10.2010 - ERJ - Cheval - lk. 60cm - 5/50
20.08.2009 - ERJ - Viola - lk. 60cm - 2/50
18.08.2009 - ERJ - Viola - lk. 70cm - 5/50
16.08.2009 - ERJ - Viola - lk. 70cm - 6/50
00.00.2010 - ERJ - Kutsu - lk. 70cm - /
00.00.2010 - ERJ - Kutsu - lk. 70cm - /
00.00.2010 - ERJ - Kutsu - lk. 70cm - /
KRJ 27 sijoitusta
03.03.2011 - KRJ - Fiktio - lk. He C - 5/50
28.02.2011 - KRJ - Kutsu - lk. He C - 4/50
27.02.2011 - KRJ - Fiktio - lk. He C - 3/50
20.01.2011 - KRJ - Fiktio - lk. He C - 5/50
18.02.2011 - KRJ - Fiktio - lk. He C - 4/50
18.02.2011 - KRJ - Cecam - lk. He B - 5/40
16.02.2011 - KRJ - Terhakka - lk. He B - 1/50
12.02.2011 - KRJ - Idaho - lk. He B - 1/50
01.01.2011 - KRJ - Kirmaus - lk. He B - 3/100
29.12.2010 - KRJ - Fiktio - lk. He B - 4/60
28.12.2010 - KRJ - Fiktio - lk. He B - 4/60
21.12.2010 - KRJ - Mörkövaara - lk. He B - 5/40
19.12.2010 - KRJ - Stecker - lk. He B - 5/30
19.12.2010 - KRJ - Kultahuisku - lk. He B - 8/100
17.12.2010 - KRJ - Mörkövaara - lk. He B - 3/40
16.12.2010 - KRJ - Fiktio - lk. He C - 4/60
15.12.2010 - KRJ - Kultahuisku - lk. He B - 8/100
01.12.2010 - KRJ - Kõrge Hobused - lk. He B - 4/30
28.11.2010 - KRJ - Kõrge Hobused - lk. He B - 1/30
26.11.2010 - KRJ - Metsäpolku - lk. He B - 1/50
26.11.2010 - KRJ - Fiktio - lk. He B - 3/60
24.11.2010 - KRJ - Avenge - lk. He B - 3/100
15.10.2010 - KRJ - Cecam - lk. He B - 7/50
14.10.2010 - KRJ - Kõrge Hobused - lk. He C - 6/50
06.10.2010 - KRJ - Virtuaalitalli Dei - lk. He C - 4/50
29.08.2010 - KRJ - Ikirouta - lk. He B - 9/100
29.08.2010 - KRJ - Jewel Ponies - lk. He B - 5/100
00.00.2010 - KRJ - Kutsu - lk. He C - /

Valmennukset

10.12.2010 - estevalmennus 60-90cm - Westpointissa
Kommentti: Ennen valmennuksen alkamista olit verrytelly Linan jokaisessa askellajissa ja se näytti kuuntelevan apujasi suhteellisen hyvin. Aloittelimme hyppäämisen pienellä ristikolla ja keskityimme enemmän lähestymiseen ja siihen että hyppy osuu keskelle estettä. Ensimmäisissä hypyissä huomasi selvästi että Lina ei oikein malta odottaa ennen estettä ja se lähti seilailemaan laidasta laitaan esteen leveydeltä. Kun sait sen kunnolla pohkeiden väliin ja kiinnitit sen huomion enemmän itseesi alkoi hypyt sujua huomattavasti paremmin. Seuraavat hypyt pystyille sujuivat jo paljon rauhallisemmin. Valmennuksen loppupuolella rakensin sarjan jonka ensimmäinen este oli lankku ja jälkimmäinen okseri. Muutama hypyistä meni jo paljon rauhallisemmin, mutta osa lähestymisistä meni pieleen Linan hätiköimisen vuoksi.

24.10.2010 - kouluvalmennus helppo B - Toivottomassa
Kommentti: Ipsun taluttama Lina oli sähäkällä päällä. Tamma ei mielellään ollut paikallaan kun ratsastaja nousi selkään, vaan olisi lähtenyt jo liikkeelle. Ipsu piti tamman hyvin kurissa sen aikaa kunnes satulavyö oli kiristetty ja jalustimet säädetty sopiviksi. Alkuverryttelyissä teitte paljon ympyröitä ja voltteja, teit paljon pidätysharjoituksia ja pistit tamman muotoon. Lina kuunteli hyvin, vaikka välillä käynti ja ravi kyllästytti.
Valmennus aloitettiin pysähdyksillä, peruutuksilla ja keskilaukalla. Ensin perehdyimme pysähdyksiin ja peruutuksiin. Tämä yksinkertainen harjoitus vaikeutettiin sillä, että hevosen jalkojen piti olla tasan joka pysähdyksessä sekä peruutuksen lopetettua. Istuessasi tukevasti satulassa sait myös tamman kuuntelemaan apuja paremmin ja harjoitus onnistui. Peruutus oli tasainen ja hallittu. Peruutuksen ja pysähdykset jätettiin pois ja siirryttiin laukkaamaan. Pyysit Linaa laukkaamaan, laitoin sitä tuntumalle laukassa ja teit muutaman suunnanvaihdon, sekä vaihdoit laukkaa ravin kautta. Seurasin teidän yhteistyötä ja katsoin tarkkaan tamman askelten tasaisuutta sekä ratsastajan vaikutusta hevoseen. Linan laukka oli hyvin tasaista ja mukauduit siihen erinomaisesti. Laukka jätettiin pois ja lopputunnista rupesimme suuntaamaan kaiken energian pohkeenväistöön. Saitte muutaman kierroksen ottaa pahimmat höyryt laukan jälkeen pois ja sitten siirryitte käyntiin ja saitte panostaa väistöihin. Aluksi Lina meni vain eteenpäin ja sivulle vievää pohjetta ei halunnut kuunnella. Kehotin tekemään muutaman peruutusharjoituksen ja kokeilemaan uudestaan. Pienen ottelun jälkeen sait tamman kuuntelemaan ohjeitasi ja väistö onnistui molempiin suuntiin.
Valmennuksen päätyttyä saitte mukaanne pienet kommentit: Yhteistyönne on hyvää, paikkaatte toistenne pienet virheet. Linan energisyyttä voi jatkossa harjoitella poistamaan antamalla tammalle haastavampia tehtäviä ja viedä sen ajatukset muualle kuin eteenpäin vievään apuun. Hieno suoritus molemmilta!